Dara-koira haistaa verensokerit
Koirat ovat ihmeellisiä. Opas- ja avustajakoirien lisäksi on hypokoiria, jotka tunnistavat ihmisen liian matalan tai korkean verensokerin.
Ei ollut helppoa alkaa luottamaan koiran hajuaistiin. Sitä ajatteli, ettei se voi tietää ja osata. Nyt jo luotan.”
Arja Makkonen
Diabetesta sairastavan Arja Makkosen, 66, koira Dara tönii emäntäänsä reiteen, kun verensokerit eivät ole kohdillaan. Joskus on tullut turhiakin tönäisyjä, mutta parempi niin päin. Dara ilmaisee, kun Arjan verensokeri putoaa alle 4,7 mmol/l. Arja itse tunnistaa laskun vasta kun sokerit ovat 4,2 mmol/l tai alle ja kädet alkavat täristä.
Koulutusvaiheessa koiralle opetetaan hypotuoksu – se otetaan diabeetikon iholta verensokerin ollessa alhaalla. Näin koira oppii tunnistuksen ja oikein osuneesta nuuskinnasta saa palkinnon.
”Dara seuraa minua kuin juna, ja koiraa puolestaan seuraavat ihailevat katseet!” kertoo Arja ylpeänä. Kun 3-vuotiaalle Daralle laitetaan avustajakoiran työliivit päälle, siitä tulee aikuinen ja tasainen koira. Pentumaiseksi se heittäytyy, kun työliivit riisutaan. Ilman liivejäkin se hoitaa silti Arjan verensokerin tunnistuksen.
Dara nauttii työnteosta. Vaikka Arja ja Dara ovat missä vain, se seuraa Arjan sokereita koko ajan. Dara tykkää koirakaverien kanssa leikkimisestä ja käy mielellään kaupassa. ”Dara on oppinut, että karkkihyllyn ohi mennään ilman, että se syö kaikki lattialle tippuneet irtokarkit. Aiemmin se oli vain lipaisu ja karkit hävisivät.”
”Tää ei ole elämänloppu”
”Onko oma vika?” sitä Arja mietti sairastuttuaan diabetekseen vuonna 2000. Sairastuminen oli järkytys ja se hävettikin ensin. ”Entä jos ihmiset ajattelevat, että hitto vie, miten olet ittes tollaseks lihottanut ja saanut sen takia diabeteksen?”
Diabetes alkoi Arjalla raskausdiabeteksena vuonna 1984. Oireita hänellä ei myöhemmin ollut. Tauti kehittyi pikkuhiljaa ja elimistö oli tottunut jonkin verran korkeisiin sokereihin ja oireet jäivät huomioimatta.
Diabeteskurssit ovat Arjasta mahtava tuki ja niitä on myös parisuhdekursseina. Niissä on antoisia tietoiskuja ja omaisetkin ymmärtävät paremmin, miksi puoliso esimerkiksi on kiukkuinen verensokerin laskiessa.
Tää ei ole elämänloppu. Tän kanssa pärjää. Jos alkaa suuremman aikaa miettimään, ei sitä sit uskalla ees elää”
Arja Makkonen