Lipaskeräys alkaa 29.5. EU-vaalien äänestyspaikoilla

Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi järjestettävä pieni ele -vaalikeräys alkaa 29.5.2024 EU-vaalien yhteydessä. Vapaaehtoiset lipasvahtimme keräyslippaan kera tapaat äänestyspaikallasi. Keräyksellä saadut lahjoitukset ovat entistäkin tärkeämpiä nyt kun SOTE-järjestöjen tukia leikataan.

Lipasvahdeista suurin osa on itse vammaisia tai pitkäaikaissairaita. He huolehtivat vapaaehtoisina, että apua ja tukea on mahdollista saada muillekin. Monelle suomalaiselle keräykseen osallistuminen äänestämisen yhteydessä on pitkä perinne.

Lahjoitusten avulla saadaan monelle esimerkiksi vertaistukea sairauden tai vamman kanssa elämisen tueksi, apuvälineitä, avustajakoiria, kuntoutusta, piristystä elämään erilaisten tapahtumien avulla ja paljon muuta. Pieniltäkin kuulostavat asiat voivat olla avun saajalle merkittäviä, kuten vaikkapa uimalippu tai teatteriretki, jotka eivät omin rahoin olisi mahdollisia. Lue lisää, mitä hyvää lahjoituksilla on saatu.

Keräyksessä on mukana 15 kotimaista vammais- ja terveysjärjestöä ja niiden yli 700 paikallisyhdistystä ympäri Suomen. Vapaaehtoiset lipasvahdit ovat kaivattuja ja tervetulleita mukaan. Kertaluonteisessa tehtävässä vahditaan lipasta ja tervehditään ja kiitetään lahjoittajia. Koska keräyspaikkamme on ainutlaatuinen, äänestyspaikka, emme pyydä lahjoituksia. Kunnioitamme näin vaalirauhaa. Uudet vapaaehtoiset lipasvahtimme ovat kokeneet tehtävän kivana ja sen koetaan vähentävän myös yksinäisyyttä. Lipasvahdiksi voi ilmoittautua täältä, tervetuloa mukaan!