pieni ele sai lahjoituksia 576 000 euroa
Kuntavaalien yhteydessä touko-kesäkuussa kerättiin lahjoituksia 576 000 euroa kotimaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyväksi. Äänestyspaikoilla järjestettävän perinteisen pieni ele -lipaskeräyksen tuotto laski merkittävästi poikkeuksellisen koronatilanteen johdosta. Lahjoituksilla tuetaan erityisesti paikallisesti vammaisten ja sairaiden arkea ympäri Suomen.
– Poikkeustilanteella on ollut paljon vaikutuksia juuri vammaisten ja pitkäaikaissairaiden elämään, joten lahjoituksilla on iso merkitys arjen helpottamisessa ja ilahduttamisessa, kertoo Pieni ele ry:n toiminnanjohtaja Erika Mäntylä.
Keräykseen lahjoittaminen on ollut yli sata vuotta monelle suomalaiselle perinne.
– Toivomme, että auttamisen perinne jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta ja lahjoitusmäärät nousevat takaisin aiempiin lukuihin seuraavassa lipaskeräyksessä. Apu on erittäin tärkeää ja kaikki lahjoitukset auttavat, toteaa Mäntylä.
Aiemmin Vaalikeräyksenä tunnettu, pieni ele -keräys on 114 vuotta toteutettu vapaaehtoisvoimin lipaskeräyksenä äänestyspaikoilla. Vuodesta 1907 asti toimineen hyväntekeväisyyskeräyksen tuotot jaetaan pienessä eleessä mukana olevalle 15 kotimaan vammais- ja terveysjärjestölle ja niiden paikallistoimintaan.
Seuraava lipaskeräys on aluevaalien äänestyspaikoilla tammikuussa 2022.
Lahjoita pieni ele -keräykseen
- MobilePaylla numeroon 64971
- Verkossa www.pieniele.fi/lahjoita
- Lähetä tekstiviesti LAHJOITA10 numeroon 16301 (10 €/viesti)
- Pieni ele ry:n lahjoitustilille FI73 5727 1820 0477 19
Rahankeräyslupa RA/2020/814
Lisätietoja:
Pieni ele ry:n toiminnanjohtaja Erika Mäntylä, puh. 040 529 5409
Keräyskoordinaattori Minna Lehtola, puh. 0400 887 114